Samalla ope ja äiti

Olen aina ollut erittäin työorientoitunut ihminen. Olen nauttinut työntekoon liittyvistä haasteista, eikä "paljon töitä" ole ollut minulle automaattisesti stressaava asia. Koen työstressiä korkeintaan tilanteissa, jossa "paljon töitä"-yhtälöön otetaan mukaan "vähän aikaa"-lisäosa. Olen myös aina ollut työssäni aikaansaava ja tehokas. Kun tein töitä valmistumiseni jälkeen Varkauden lukiossa, pystyin ottamaan työn alle arvioitavat työt heti, kun ne pöydälleni ilmestyivät, ja pistää paperipinkat (elettiin vielä paperiaikaa) käsistä sitten, kun ne olivat valmiina. Tämä oli ihanaa, sillä olen aina ollut huono jättämään asioita kesken. Ja sitten sain ensimmäisen lapseni ja tämä kaikki muuttui. 

Olin aluksi yksinhuoltajana ensimmäisen lapseni kanssa. Yksinhuoltajuus yhdistettynä työhön Kuopion klassillisen lukion opena oli "virka-aikojen" vuoksi sinänsä toimiva yhtälö, mutta toisaalta kaikki opettajat tietävät sen, ettei töiden rajaaminen pelkästään 8-16 välille ole mikään itsestäänselvyys. Lisäksi halusin, ettei pikkuisen tarvitsisi olla megapitkiä päiviä hoidossa, joten rajasin hänen hoitovuoronsa välille 8-16. Siten vienteineen ja hakuineen minulle jäin noin 6,5-7 tuntia aikaa varsinaiselle työlle. En silloin myöskään osannut rajata vuosittaista työmäärää ja vastuita samalla tavalla kuin nyt osaan. Ja kyllähän tuo elämä kuormitti ja väsytti. Olin suoraan sanoen ihan poikki. Tuota kokonaisuutta onneksi helpotti se, että esikoiseni nukkui hyvin ja oli erittäin terve lapsi, sekä minulla oli jo silloin maailman parhaat tukijoukot ympärilläni, joten sain myös tarvittaessa apua työn ja lapsiarjen haasteisiin. 

Siihen mennessä, kun sain toisen lapseni, olin onnekkaasti saanut elämääni myös toisen aikuisen jakamaan lapsiarkea kanssani. Se helpotti todella paljon, että vaikka kahdessa lapsessa oli omat kuvionsa, meitä aikuisiakin oli kaksi. Siten joskus pystyin ottamaan omaa aikaa vapaa-ajallakin, ja toisaalta joskus jäämään töihin pidemmäksi aikaa, jos tekemistä oli töissä enemmän. Nämä molemmat helpottivat arkea suuresti. 

Nuorimmaiseni ei olekaan sitten päästänyt sairastelujen osalta helpolla. Välillä uusi tauti on alkanut juuri, kun edellisen taudin oireet ovat helpottaneet. Lukio-open työssä on mielettömän paljon hyviä puolia ja vapautta tehdä työtään haluamallaan tavalla. Ja sitten toisaalta kukaan ei tee minun töitäni, jos olen töistä poissa. Korona-aikaan liittyy paljon pahaa ja negatiivista, mutta toisaalta siitä alkanut etäopettamisen mahdollisuus on pelastanut minut näiden sairastelujen keskellä. Kun pikkuinen nukkuu päikkäreitä, äiti opettaa Teamsissa. Tätä meillä on harrastettu ihan tarpeeksi viime vuosina. Mutta se on myös vähentänyt kohdallani lasten sairasteluaikoihin liittyvää stressiä. 

Kuitenkin kaiken keskellä nautin tällä hetkellä suuresti ope- ja lapsiarjen yhdistämisestä. Meillä nukutaan erittäin hyvin ja tyttöjen kasvaessa heidän kykynsä leikkiä itsekseen ja keskenään antaa vapautta ja hengähdyshetkiä arjen sisälle. Sairastelut ovat myös ehkä jo hieman helpottaneet (sormet ristiin tässä vaiheessa kaikilta ja saa myös koputtaa paria puuta!). Olen oppinut rajaamaan vuosittaista työmäärääni virkavelvollisuuden velvoittamaan minimiin, joten ehdin pääasiassa tehdä työt hyvin työpäivien aikana. Kun työt on hyvässä vaiheessa, kotona on kiva puuhailla lasten kanssa ihan eri juttuja. Saan myös aikataulutettua tarvitsemani liikuntahetket viikkoihin, ja tyttöjen viikoittaiset vierailut isovanhempien luona antavat niin omaa kuin parisuhdeaikaakin.

Täytyy sanoa, että vanhemmuus on opetettanut ja antanut todella paljon, myös opettajan työhön. Tässä pieni listaus tähän mennessä opitusta.

1. Aikatauluttaminen. Työtehtäville on jokaisella viikolla omat hetkensä ja pidän niistä myös kiinni. Minulla on työviikkoja varten omat to do-listansa. Järjestelmällisellä ja suunnitelmallisella tekemisellä saan mahdollistettua myös omat treenihetket lukujärjestyksen sisälle. Ja siis nautin tästä organisoinnista ja kalenteroinnista! Olen siis ollut siinä aina aika hyvä, mutta tällä hetkellä taito on tiukasti hyötykäytössä.
2. Priorisointi. Jos aikaa on vähän, sitä on vähän. Silloin joutuu miettimään, että esimerkiksi tämän tietyn tunnin suunnitteluun minulla on yksi tunti aikaa ja silloin se pitää saada tehtyä. Tämä on karsinut työstäni sellaista pikkuhifistelyä, joka ei todennäköisesti tuottaisi työhöni muutenkaan merkittävää lisäarvoa. Nautin kylläkin myös tuosta hifistelystä, mutta kohdennan siihen käytettävää aikaa nykyään tarkemmin.
3. Keskeneräisyyden sietäminen. Nykyään minulla ei ole todellakaan mahdollisuutta saada arviointeja pakettiin yhdeltä istumalta heti suoritusten jälkeen. Mutta ehkä tämä ei ole mikään maailman pahin juttu. Kyllä opiskelijat tuntuvat kestävän pienet viiveet oikein hyvin.
4. Kärsivällisyys. Tämä taito on koetuksella erityisesti silloin, kun työviikossa on monta sellaista palikkaa, jotka ovat pitkälti minun toiminnastani kiinni ja ne ovat myös hankalasti vedettävissä etänä. Tietysti juuri silloin joku perheestä sairastuu, mutta nämä kyseiset hetket ovat myös opettaneet kärsivällisyyden taitoa eniten.

Kaikki nämä taidot ovat sellaisia, joiden oppiminen ja hyödyntäminen lisäävät varmasti omaa hyvinvointiani nyt ja tulevaisuudessa. Uskon niiden tekevän minusta paremman opettajan ja paremman äidin. Ja ehdottomasti paremman myös itseäni kohtaan.

Mitä ajatuksia sinussa herättää vanhemmuuden ja opettajuuden yhdistäminen? Mitä taitoja olet itse omilta lapsiltasi ja lapsiarjesta oppinut?

Juuri nyt matkaan junalla lasten kanssa hiihtolomareissulle. Korvaamattomia hetkiä meille kaikille. Nyt siis nautitaan lomasta ja näistä yhteisistä ja kiireettömistä hetkistä!

Jos haluat jakaa ajatuksiasi tai antaa palautetta minulle tähän aiheeseen liittyen, voit kirjoitella niitä tähän palauteboxiin.